Learning some thai language

Maidimme saapui taas aamutuimaan, kuten joka perjantai. Tervehdin häntä ja kysyin thaiksi kuinka hän voi. Hän vastasi iloisesti voivansa hyvin ja kysyi että mites minä. Vastasin Dichán sàbaaidii kha, eli että I'm fine.

2 thaikielen kurssikertaa takana. Osaan laskea 999 asti ulkomuistista, kysyä mitä jokin maksaa, kysyä puhelinnumeroa ja tervehtiä. Sivusimme myös kaupankäyntiä, tinkimistä ja useita sivuja sanastoa, mutta ne osiot kaipaavat vielä jonkun verta toistoa.

Kahden kerran kokemuksella sanoisin, että thai-kielen opiskelussa on kaksi pientä ongelmakohtaa...

Ensinnäkin. Käyttämämme materiaali kääntää thaita englanniksi, joten sanat on kirjoitettu niin kuin englantilainen ne lausuisi. Esimerkiksi ขอบคุณ eli khàwpkhun eli kiitos; ei lausuta khaawpkhun niin kuin voisi suomalaisena luulla, vaan ennemminkin copkhun, matalalla sävelkululla (jota merkkaa merkki `. ). Thai-sanan lausuminen täytyy siis kääntää englanniksi ja merkitys suomeksi. Onnistuu, ehkä, joskus, jotenkin.

Toiseksi. Ne penteleen sävelkulut, joita on viisi. Kun mái on sana kysymyslauseessa, mâi on yhtä kuin "ei" ja mài tarkoittaa "uudelleen", niin on aika isot mahkut ääntää väärin. Samoin maa keskisävelkululla tarkoittaa "tulla", maá korkealla sävelkululla "hevonen" ja maa laskevalla sävelkululla (en osannut laittaa tähän sanan päälle sellaista v-kirjainta) "koira". Sävelestä on siis kiinni, ostaisko koiran vai hevosen, sana on sama.

Nyt muuten tiedän miksi eräs taksikuski ei osannut viedä minua kujalle numero 15. Sanoin hänelle että "Sukhumvit soi sip haa", jossa sip on 10 ja haa on 5, mutta ei se tajunnut. No, sip olisikin pitänyt sanoa sìp ja haa olisi pitänyt sanoa hâa.

Eli suomalaisen monotonisen siphaan sijaan sip nopeana nielaisuna matalasti ja haa vähän niin kuin yllättäen nenähonotuksella: HÄÄÄ! Ei haa. HÄÄÄ!

Khà. (Kohtelias loppusteitmentti)

Aurinko nousee mieheni kuvaamana